perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kukkamekko

Heeiissan! ~

Mukava taas nähdä rakkaat! Katsokaa kaikki! Olen aktiivinen!
Tosiaan yritin tossa noin tunnin vääntää tota uutta yläkuvaa ja, koska kaikki photosoppi ohjelmat on mua vastaan, ne kusi laadun, mutta en jaksanu enään säätää.

Mutta kiitos ihanaa, että niin moni tuli kommentoimaan ja sanomaan, että en turhaan postannut. Kiitos. Sain siittä kaaauhen motivaatio potkaisun! Siksi postaan taas. 

Kuvissa näkyvä uusi mekko on sitten niiin nätti, jonka ostin rakkaalta Tialta! Mutta kuten sanoin joku oli mua vastaan tän postauksen tekemisessä, joten laatu kulahti. Anteeks pojat.











tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kiusallinen paluu

HEI!

Terve pitkästä aikaa. PITKÄSTÄ! En haluu ees nähä kuinka kauan sitten tein viime postauksen ja sekin oli niin vaivainen. Päätinpä nyt kesän kunniaksi heittää tänne blogiin kuvia ja sanoa syvällä rintaäänellä, että oon elossa. 

Mulla on ollut hauskaa, kun viimeks nähtiin, mutta mitenkäs teillä?
*Perushöpötys*

Tosiaan miulla on vaan kaksi nukke Mei ja Roxanne. Ja Mei sai jo jonkin aikaa sitten melkoisen muodonmuutoksen, joten saatte nyt nähdä päivityksen!

 






 Mei sai tosiaan uuden simmukat ja peruukin. Tyttö on ollut kolme vuotta jo kai minulla ja nyt sai kunnon muutoksen! Mitäs kommenteja?



Vielä molemmat neidot!


Tasa-arvon nimissä Roxannekin!


Kaivatoonko minua yhä bloggerin ihmeelliseen maailmaan?

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Thug life

Päivee ~


Khö.. Moi.. En oo taas hetkeen postannut, mutta hei! Sellasta se elämä on!
Ei oo oikeen huvittanut, mutta ehkä nyt oli korkee aika. Mulla sattuu vaan oleen pari hassua kuvaa, johon käytin ihan liikaa aikaa! D: 

Toivottavasti tykkäätte! 






sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukuun taikaa

Heih!

Keppas. Vierähti taas kuukausi viime postaukseksi. Hups. 

Minulla oli vähän kiire koulun, lahjojen ja kaiken muun kanssa. Puoli vuotta kuluttanut minut ihan tappiin ja väsyttää ~ D8 No onneksi on viimein lomaa ~~

Eipä mullla ollukkaan sen ihmeellistä sanottavaa. . . . Hyvä minä! No mutta mulla olis pari kuvaa, joka on kai jotenkin joulusta.














Hyvää joulua kaikille ~~ 

perjantai 7. marraskuuta 2014

Joulu on taas, joulu.. Wait

Hellou!

Tuntuumpa omituiselta postata näinkin nopeasti! Khökhö kaksi viikkoa sitten. Se on melko hyvin multa ja innostukseltani. Hyvä minä!

Tosiaan selvitellääs asioita! Minulla oli siis viisi nukkea, jotka kolme lähtivät maailmalle. Pai, Laverna ja Asune. Se oli vaikea päätös, mutta uskon, että paras jonka ole tehnyt lähiaikoina. Eli Mei ja Roxanne jäivät kanssani. Nukkeilua en lopeta vaan yritän elvyttää sen henkiin taas kerran.

Tyttäristä vielä kuvat



Mutta elkääs nyt hätääntykö! On mulla vielä muutakin!






Roxannesta pari kuvaa. Minusta onnistui hyvin. Katsokaa noita silmiä ~ Olen vaan niin ylpeä tyttärestäni. Yaay!
Pari tälläistä kuvaa, joihin käytin enemmän aikaa, kuin oli tarve.









Hetkonen kuka hän...?







keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syksyn kauneutta ja kuoleista nouseminen!

Heeeei! ~

Hauska nähdä taas parin kuukauden jälkeen! On mennyt vähän aikaa ja tässä postauksessa tulinkin hölisemään miksi. Kaikki voi siis hypätä yli! 8D Vitsi vitsi.. Tehän ette hyppää yli mitään? *Painostava katse.*

Nukkeilu ei kiinnosta. No niin se siittä! Ja sitten jotakin muuta.. Ei vaan! Nukkeilu siis ei ole houkuttanut, vaikka yrittäisin kuinka paljon! Haluaisin mennä kuvaamaan ja sellasta, mutta motivaatio loppuu. Nää pari kuukautta on nyt ollu sellasta. Khö hyvä minä. Ja nyt koulu! Se on alkanut mennä raskaamaksi ja vitja saakeli neljänä päivä kolmeen saakka ja yh!

Tosiaan jonkin aikaa sitten oli Tracon ja siellä oli mahtavaa! ~~ Haluan takaisin ;__;
Ja mikä toinen asia on mytänny nukkeilun intoo on cosplay. Se on alkanut vetää enemmän puoleen. Ja Hetalia... e u e

NYT! Aloitan jotenkin maagisesti yritän nostattaa intoani ja päivittää blogia, nukkeila, kuvata ja sitä rataa! Niin kuin kaks ja puol vuotta sitte! Onnea matkaan Ewe.. Turpa kiinni minä.

Mutta joo tekstiä. Tylsää. Kuvia!













Kauheen tunteellisen näköisiä Mein kuvia! 8D Älkää välittäkö tosta 'yukatasta', jonka väänsin joskus aikoja sitten! :''D Häpiän sitä edelleen. Mutta itse pidin paljon! *Miehisiä kyyneliä*



Pai ja Laverna vähän hienoihin puettuna. Tyttäret lähtevät kohti uusia paikkoja!
(Jos on kiinnostusta hankkimaan perhelisäystä Paista. Laita viesti; evve.superhyper@gmail.com)


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kesän viimeiset säteet

Heippusuliveipsuli!

Pitkästä aikaa poijaat!
No ei niin pitkään, mutta onhan siittäkin aikaa ja minä postaan. Kaunista ja totta! 
Koulu alkoi täällä Etelä-Suomessa jo torstaina eli parisen päivää sitten ja heti perjantain jälkeen oli niin niin väsynyt! DB Kauheaa ja se oli vain viiden tunnin päivä! Kuvitella niitä seitsemän tunnin päiviä!
Koulun takia postaus voi onnistua hiukkasen paremmin... Tai suoraan sanoen menee ihan reisille. Koitan keskitty!

Lupasin kai, että laittaisin kuvia uudesta tyttärestäni! Ja nyt ilman mitään turhia puhumisia laitan kuvia uudesta harmaapäästä aka. Roxannesta kuvia!


 Ihan vain hauskuuden vuoksi



























''Harmaista hiuksista haittaa?''


Roxanne kuittaa!

Nyt kun katselee kuvia.. Olen ihan saakelin tyytyväinen kuviini, vaikka itse sanonkin!
Roxannea on todella helppo kuvata ja on uusin lellikkimussukka! Hihi ^///^


''Mitäköhän Hän ajattelee minusta?''